ari huomolin

Helsinki

Olen pyörittänyt prompteria Aamu-tv:ssä ja haastatellut laamoja lasten tv-ohjelmaan. Olen lukenut merisäätä ja hakenut Hjalliksen kahviin sokeria muun järjestämisen ohella. YleX:llä vedin parin vuoden ajan suoraa kontakti- ja keskusteluohjelmaa. Puhuimme elämästä ja kuolemasta, suhteista ja suhteettomuudesta. Olen kyydittänyt väsyneitä ja naljailevia huippumallikokelaita 16-tuntisen työpäivän päätteeksi ja käsikirjoittanut ajankohtaista sketsiviihdettä radioon. Olen hankkinut äänimiehelle kondomeja varotoimenpiteenä. Eihän me haluta, että äänet paukkuu, kun kuvataan laskuvarjohyppyä. Ohjaamani opinnäytetyö Laman lapset sai opiskelijasarjan kunniamaininnan Kettupäivillä ja Yle esitti sen televisiossa. Laajasalon opistolla olen sparrannut tulevia radiotyöläisiä. Olen myös kehittänyt tv-ohjelmaideoita ja demottanut niitä tuotantoyhtiöiden kanssa. Uuden median sisältömahdollisuudet kiinnostavat radio- ja televisiotöiden ohella. Parin vuoden ajan olen tutkaillut verkkovideoiden potentiaalista kenttää, ja oman yrityksenkin pystyyn pistäminen on käynyt mielessä. Jos saisin valita, niin mieluiten patikoisin ympäri vuoden eri puolilla maailmaa. Toisena hyvänä vaihtoehtona on myös työ sisältöjen, tuotantojen ja uusien ihmisten parissa. Muitakaan media-aloja en aio hylätä, mutta verkko, liikkuva kuva ja tarinat vetävät vahvasti puoleensa. Ota yhteyttä ja kysy, liittyipä se sitten työtarjouksiin tai projekteihin. Työnäytteitä ja infoa tarjolla pyynnöstä. Alla linkki LinkedIn-profiiliin, josta löytyy myös CV (in English that is). Ari etunimi.sukunimi(at)gmail.com Twitterissä olen @twiittari