Elämänvuori, jolle olen kiivennyt on nimeltään rakkaus!

Olen ollut henkisen tien kulkija koko ikäni, lapsesta asti. Välillä kaiken kieltäen ja silmät sulkien. Koin olevani yksinäinen etsijä, joka oli virhe, erilainen, syntynyt väärään perheeseen. Näin jo pienenä sellaista, mistä en kellekkään kertonut, mikä ei olisi ollut lapsen silmillle suotavaa eikä kaikki paljain silmin näkyvää. Äitini avara henkinen suuntautuminen oli pohjana uskoon yliluonnollisista asioista.

1985 katsoin peiliin tunnistaen etten pysty sanomaan rakastavani sitä jonka kuvassa näen. En pystynyt vuosikausiin, vaikka yritin monta kertaa. Purskahdin loputtomaan itkuun kun tajustin etten pysty. Koin, että minussa oli niin paljon kaikenlaista paha, valheellista ja rumaa. Tuona tuskaisimpana ja nöyryyttävimpänä hetkenä tajustin, että rakastaminen on minun opinpaikkani ja siitä tulikin koko elämänmittainen tie ja tavoite. Opetella rakastamaan itseä, oikeasti.

Tämä päämäärä on kuljettanut minua upeiden kokemusten ja koulutusten läpi, jotka ovat laajentaneet itsetuntemustani ja käsitystä ihmisenä olemisesta. Paljon itkua, lukemattomia virheitä ja irtipäästämisen tuskaa. Rahaa on matkalla palanut komean omakotitalon verran.

* * * *

Lähdin tälle oman elämäni matkalle pikkutytön ihmettelevä kysymysmerkki katseessa. Se on vienyt minua monia polkuja pitkin, haastanut kohtaamaan pahimmat pelkoni ja tutkimaan lannistumatta sisintäni. Kiitollisena kaikesta, niin ylä kuin alamäistä, puolisoista, joiden kanssa en kuitenkaan oppinut itseäni rakastamaan.

* * * *

Oman elämän Vuorikiipeilijä

Nyt koen olevani jo näköalapaikalla lähes perillä Rakkaudenvuoren huipulla.

Näen täältä jo paljon laajemmin, uskon enemmän itseeni ja uskallan ilmaista itseäni rohkeammin.

Olen kosketuksissa elämäntehtäväni kanssa ja sydämen ääni on se johon olen oppinut luottamaan.